Tariffin logo

Katsaus vakuutuksen ja riskienhallinnan tutkimukseen 2/2022

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Akseli Kettula kirjoittaa Tariffi ry:lle kvartaaleittain ajankohtaisia nostoja merkittävistä vakuutuksen ja riskienhallinnan tutkimuksista Suomesta ja maailmalta. Tässä ovat nostot vuoden 2022 toisesta kvartaalista.

  1. Globaali toimintaympäristö on muuttunut jokseenkin merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Tämä heijastuu tutkimukseen myös riskienhallinnan saralla. American Economic Reviewssa on julkaistu huhtikuussa mielenkiintoinen tieteellinen artikkeli, joka yhdistää geopolitiikkaa ja riskienhallintaa. Caldara ja Iacoviello artikkelissaan ”Measuring Geopolitical Risk” tarkastelevat maailmaa geopoliittisen riski-indeksin avulla (The geopolitical risk (GPR) index). He täsmentävät, että maailmansotien, Korean sodan alun, Kuuban kriisin ja 9/11:n aikaan ko. mittarissa on havaittavissa merkittävä ”piikki.” Artikkelissa todetaan korkeamman geopoliittisen riskin ennakoivan matalampaa investointiastetta ja korkeampaa työttömyyttä sekä olevan yhteydessä mm. korkeampiin todennäköisyyksiin katastrofiriskien saralla.
  1. Korkealle arvostetussa tiedejulkaisu World Developmentissa on toukokuun numerossa julkaistu artikkeli ”Can insurance catalyse government planning on climate? Emergent evidence from Sub-Saharan Africa.” Tämä käsittelee nimensä mukaisesti vakuutusdatan hyödyntämistä ilmastoriskien osalta Saharan etelänpuolisessa Afrikassa. Artikkelista nostan esille erityisesti datan käyttämättömyyden syyt, jotka ovat vähäinen luottamus, epäselvä riskin omistajuus ja/tai kannustimien puute. Kirjoittajat Surminski, Barnes ja Vincent näkevät vakuutusdatan hyödyntämisessä mahdollisuuksia ilmastoriskien torjunnan saralla. He korostavat eri sektoreiden läpi ulottuvaa yhteistyötä (cross-sectoral collaboration) datan käytön ja tietoisuuden lisäämiseksi.
  1. Myös lobbaamiseen voi yhdistää riskienhallinnallisen ulottuvuuden. Tämä tuodaan esille Journal of Managementissa (huippulehti tämäkin) toukokuussa julkaistussa artikkelissa ”Strategic Risk and Lobbying: Investigating Lobbying Breadth as Risk Management.” Tekstissä esitetään, että useiden tahojen samanaikainen lobbaaminen palvelee myös riskienhallinnallisena strategiana. Vallanvaihdosten yhteydessä lobbaamisen hajautus auttaa minimoimaan yhtiöön kohdistuvia negatiivisia toimia valtiovallan toimesta.
  1. Johtava vakuutusalan tieteellinen julkaisu The Geneva Papers on Risk and Insurance julkaisi toisessa kvartaalissa 10 artikkelin numeron, josta luonnollisesti löytyy useita erinomaisia vakuutusalaa käsitteleviä artikkeleita. Erityisesti huomion herätti Elingin, Jian ja Schaperin artikkeli ”The magic triangle: growth, profitability and safety in the insurance industry.” Kyseinen teksti käsittelee tuoton ja kasvun suhdetta eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden kontekstissa yli vuosikymmenen ajalta. Aineistoista tehdyistä havainnoista huomion herättää tuottavan kasvun saavuttamisen ja kasvuvauhdin suhde; ne vakuutusyhtiöt, mitkä priorisoivat voiton yli kasvun tavoittelun, todennäköisemmin saavuttavat tuottavan kasvun aikaisemmin verrattuna aggressiivisesti kasvaviin yhtiöihin.
  1. Vakuutusalaan keskittyvä Insurance: Mathematics and Economics on myös julkaissut uuden numeron toisessa kvartaalissa. Yinin, Hanin ja Wongin artikkeli ”COVID-19 and credit risk: A long memory perspective” kiinnitti huomioni. Artikkelissa on analysoitu pandemia-ajan luottoriskejä ja verrattu niitä pandemiaa edeltävään aikaan. Kirjoittajien mukaan pandemiaa edeltävän ajan luottoriskidata on vähemmän oleellista ennustettaessa pandemian aikaisia luottoriskejä. Tällaista kehitystä ei ole havaittavissa muiden kriisien kuten finanssikriisin ja eurokriisin aikana luottoriskien kentässä.

Akseli Kettula
Väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
akseli.kettula@tuni.fi