Yhdistys
Mitä teemme?
Vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunnasta valmistutaan kauppatieteiden maisteriksi, ja opintojen aikana opintosuunnan opiskelijoille karttuu laajojen kauppatieteellisten yleisopintojen lisäksi vankka tietämys muun muassa sosiaalivakuutusjärjestelmästä, vakuutusalan yksityisestä liiketoiminnasta, riskienhallinnasta ja finanssilaitosten sijoitustoiminnasta. Näin opintosuunnasta valmistuu kysyttyjä moniosaajia, joista suurin osa työllistyy jo opintojen aikana.
Tariffin roolina on toimia yhdysjärjestönä opintosuunnan opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Esimerkiksi koulutuspoliittisissa asioissa opiskelijat voivat ottaa ensin yhteyttä Tariffin koulutuspoliittiseen vastaavaan, joka välittää ehdotuksen tai palautteen opintosuunnan henkilökunnan tietoon. Tämän lisäksi Tariffi pyrkii nostamaan tutkinnon arvostusta entisestään työelämän toimijoiden silmissä. Näin ollen toimintaan kuuluu muun muassa excujen järjestämistä jäsenistölleen alan eri toimijoiden vieraaksi sekä alan edustajien ja opiskelijoiden yhteensaattamista myös rennommissa merkeissä.
Tutustu yhdistyksen sääntöihin
Tariffin hallitus 2025
Josefiina Ritalahti
Puheenjohtaja
Janette Tukonen
Yrityssuhdevastaava
Kaarlo Leinonen
Yrityssuhdevastaava
Elias Äijälä
Talousvastaava
Tomi Pippola
Projektivastaava
Aarni Louheranta
Projektivastaava
Sara Koskinen
Viestintävastaava
Lauri Koivisto
Koulutuspoliittinen vastaava
Akuliina Korhonen
Tapahtumavastaava